Onnea on oravien leikki

Kotitaloni pihassa liikkuu paljon oravia ja eilen taas vilahti pari häntää. Siellä ne hyppivät puusta toiseen ja leikin tai tappelun (en oikein erota kumpi on kyseessä, toivottavasti leikki) tiimellyksessä toinen putosi ainakin kolmimetrisestä puusta suoraan maahan. Siinä vaiheessa mielessä kävi, että tänäänkö joudutaan viettämään niitä elämäni toisia oravan hautajaisia. Ensimmäisiä vietettiin sille oravalle, joka oli hukuttautunut vesitynnyriin mökkireissun aikana. Haisi muuten pahalle. No takaisin asiaan. Tämä puusta tipahtanut orava oli elämänsä kunnossa ja heti pudottuaan se lähti juosten takaisin kaverin perään. Ihme otuksia.
    


   Välillä puiden alta kävellessä päähän kopsahtaa käpy ja ylhäältä kuuluu rapinaa. Tällä tavoin orava useimmiten ilmoittaa itsestään. Niiden touhuamista on aina mukava katsella ja siitä tulee paljon paremmalle tuulelle. Jos ei ole oravia lähettyvillä, saman asian ajaa linnut, perhoset, kimalaiset, rusakot ja tietenkin lemmikkieläimet. Ei kun metsään tai lähimpään koirapuistoon :)

Nyt se on täällä

Nyt se on vihdoin tullut, kevät siis. 

Olen viikon aikana huomannut kymmeniä kevään merkkejä. Viime viikon lauantaina näin ensimmäiset leskenlehdet ja sitruunaperhoset. Sen jälkeen olen nähnyt muurahaisia, lokkeja, sinivuokkoja ja muita kukkia. Mutta tänään näin sen, mistä minä lasken kevään alkaneeksi, nimittäin leppäkertun. Unenpöpperöisenä se kömpi kasvien kätköistä esiin ja minä oli hetken kiljahdeltuani valmiina räpsimään kuvia. Tämä oli erittäin kuvauksellinen tapaus.

Kevättakkiin siirtyminen ja ensimmäisen kukan näkeminen ovat myös tärkeitä merkkejä. Voi tätä onnen tunnetta, kun yhtäkkiä jäljessä ollut kevät on täällä. 

Kevät on tullut, kun ensimmäinen kukka puhkeaa.
Kevät on tullut, kun ensimmäinen muuttolintu laulaa.
Kevät on tullut, kun ensimmäinen varsa syntyy.
Kevät on tullut, kun ensimmäinen vesistö sulaa.
Kevät on tullut, kun ensimmäinen karhu herää.
Kevät on tullut, kun ensimmäinen lumikinos sulaa.

Kevät tulee, kun sielu iloitsee.

Mistä te laskette kevään alkaneeksi?

Ei saa kaahailla

Kuva kertookin kaiken. Niin totta. Fiksut ajaa hitaasti.

Onko teidän mielestänne ihminen, joka haluaa olla cool ja ajaa 150km/h viidenkympin alueella, fiksu? Tai rattijuopot, ovatko he fiksuja sillä hetkellä, kun päättävät humalatilassa ajaa autoa? Entä kiukkuiset ohittelijakaahailijat?
Ei, he eivät ole fiksuja. Tai ainakin heiltä on hetkeksi vintti pimennyt.

Tähän postaukseen minua innoitti tuo kuva, ja se puhelimessa puhuva, kalju, silmälasipäinen mies, joka meinasi tänään ajaa päälleni. Ehtisin juuri ja juuri hypätä sivuun niin, ettei mitään tapahtunut, mutta sydänkohtaus oli lähellä. Huhhuh ja keskarinnäyttö hänelle.

Turvallista loppuviikkoa! :)

Onnea on lapsuus

 

Vasta vähän aikaa sitten löysin arkistojen kätköistä lapsuuskuviani. On ihanaa muistella niitä vanhoja aikoja, kun ei ollut murheita opiskelusta, tulevaisuudesta tai tarvinnut olla itse vastuussa mistään. Onnelliset lapsuusmuistot on kyllä parasta.

Lapsuuden ihania puolia on kaikki. Saa olla kuinka lapsellinen haluaa ilman ihmettelyä, saa olla pois päiväkodista jos sisarus on kotona kipeänä, saa liata vaatteita, saa olla ilman paitaa ylimääräistä huomiota herättämättä, pääsee kaikkialle halvemmalla, voi keräillä pehmoleluarmeijaa, ei tarvitse maksaa mistään itse, on niin kevyt, että isä voi heittää ilmaan, täytyy ottaa äidin kädestä kiinni kun ylittää tietä ja saa itkeä kyyneleet loppuun pienen haavan takia.
   Kaikkea tätä ei voi tehdä vanhempana. Vaikka niin kovasti haluaisin parkua ja kiukutella kun perunamuusi on liian kylmää tai lyön varpaani lattialla lojuvaan jakkaraan, en tee sitä. En tee sitä, koska olisin lapsellinen ja käytöstäni ihmeteltäisiin. Kun pienet lapset kiljuvat, tuijottavat tai laulavat bussissa, sitä ei ihmetellä. Pienempänä voi katsoa tapittaa kiinnostavan näköistä ihmistä ja saada takaisin hymyn ja naurua. Jos nyt tuijottaisin, olisin outo.
   Niin. Lapsena olemisessa on paljon oikeuksia, mitä meillä ei enää ole. Odotukset ja vastuu kasvaa vanhetessamme.

Ajattelin nyt piristää teidän maanantaipäväänne muutamalla minun lapsuuskuvallani. Nauttikaa! ;)

 Vuodelta 2003. Eiks oo ihania kukkia? 

Kypärämyssyilijät vuodelta 2003.

 Pistaasipähkinöiden fanittajat jo vuodesta 2003.

Menossa naamiaisiin Minni Hiirenä vuonna 2004.

 

 Tämä myrtsikuva on vuodelta 2004. Murjotan varmaan kun en saanut jätskiä.

Sinä olet minä

Sinä olet minä, enemmän kuin kukaan

kun sä lähdet maailmasta

tulen silloin mukaan.

Portin eessä kaksi, paratiisiin anoo

"Käykää sisään kärsiväiset"

vahti meille sanoo.

Sinutta on tyhjyys

sinutta oon vaan

lintu siivetön tai kala kuivan maan

sinä olet minä.

Jos on portti kiinni

helvetti saa riittää

sä kun olet rinnallani

voin vain nauraa ja kiittää.

Sinutta on tyhjyys

sinutta oon vaan

lintu siivetön tai kala kuivan maan

Olet mulle autuus

ainutlaatuisin

vierelläsi kuljen minne menetkin

sinä olet minä

sinä olet minä

sinä olet minä

sinä olet minä

sinä olet minä

Anna Puu - Sinä olet minä

Te olette kauniita

Tiesitkö, että 90 prosenttia naisista mieltää kehonsa 25 prosenttia suuremmaksi, kuin se todellisuudessa on? Tiesitkö myös, että vain 4 prosenttia naisista pitää itseään kauniina?
Eikö kuulostakin surulliselta?


Mielestäni kauneus on katsojan silmissä ja välillä olemme itse sokeita omalle kauneudellemme.
Aidoista ihmisistä mainoksissaan tutuksi tulleelta Dovelta on tullut ajatuksia herättävä video, joka pysäyttää miettimään kannattaako suhtautua itseensä niin kriittisesti. Videolla yksi nainen kerrallaan viedään verhon taakse malliksi. Hän kuvailee itseään taiteilijalle, joka ei näe mallia ja piirtää kasvokuvan kuulemansa perusteella. Toinen kuva piirretään niin, että eri ihminen kuvailee samaa naista piirtäjälle. Kun kuvat näytetään, ne ovat todella erilaisia. Vieraan ihmisen kuvailema on kauniimpi ja naisten käsitys omasta kauneudestaan on paljon vähättelevämpi ja ankarampi.

 

 

Eikös muuten sanota, että nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana? Minun mielestäni se ei ole totta. Kaikki ihmiset ovat kauniita ulkoisista seikoista riippumatta, koska kauneus on kiinni asenteesta, mielialasta ja muista ominaisuuksista. Vanha ihminen rypyistään huolimatta on todella kaunis. Ihminen voi myös olla kaunis sisältäpäin.

 

Jokainen meistä on erilainen ja sitä ei voi muuttaa. On mahdotonta yrittää mahtua yhteiskunnan luomaan muottiin, ja taistella luonnollista kokoaan ja piirteitään vastaan.
 Oman mielensä ja kroppansa kanssa joutuu elämään elämän loppuun asti. Siksi itsensä kanssa kannattaa solmia sopimus, ettei murehdi turhia ja hyväksyy kehonsa sellaisenaan. Lähes jokaisella on välillä ajatuksia että voisi olla kiinteämpi, povekkaampi, kauniimpi, omistaa pidemmät ripset tai täyteläisemmät huulet. Mutta niistä stressaaminen pitää jättää vähemmälle. Olet kaunis.

Happoradio, Te olette kauniita

Onnea on Agatha Christien dekkarit

Olen monet tunnit elämästäni viettänyt Agatha Christien dekkarien parissa. Belgialainen Hercule Poirot sekä englantilainen Neiti Marple tempaavat mukaansa murhamysteereilllään.
    Siksi olinkin niin iloinen isoisäni kysyessä haluaisinko hänen 70-luvulta kirjakerhosta saamansa Agatha Christiet omakseni. No tietenkin! Hän oli vuosikymmenten nipottamisen ja painostuksen ansiosta vihdoin saanut aloitettua rönsyilevän kirjakokoelmansa karsimisen. Joskin into loppui yhden hyllyn jälkeen. Hänen lahjoittamistaan seitsämästä kirjasta aikaisemmin minulle oli tullut tutuksi vain yksi, mutta kirjan voi lukea aina uudestaan, eikö?
   
Christien Poiroteista ja Marpleista on tehty elokuvia, joita esitetään välillä ylen kanavilla. Mielestäni ne ovat hyviä, joskin hieman pitkiä. Tunnelma kirjoissa ja elokuvissa on ihanan vanhanaikainen ja jännittynyt, sekä pullea, viiksekäs ja aksentilla puhuva Hercule Poirot on ihana hahmo!

Mielestäni paras Agatha Christien kirja on klassikko Kymmenen pientä neekeripoikaa eli nykyiseltä nimeltään Eikä yksikään pelastunut. Sitä lukiessa tulee hulluksi, eikä kirjaa voi laskea käsistä ennen loppuratkaisua.
Kirjan juonen pohjana on vanha englantilainen lastenloru:

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

Koirakuumeinen ilmoittautuu

Olen tässä viime päivinä ollut koiravahtina Felixille ja ai että, kyllä koirat vaan ovat niin suloisia ja älykkäitä eläimiä. Vollotan varmaan silmät päästäni kun omistajat hakevat sen kotiin.

   Tästä kiltistä nallekarhusta kuoriutuu oikea uros tosipaikan tullen. Tänään aamulenkillä ollessamme otin hihnan irti ja istutin koiran kivelle, jotta saisin otettua pari kuvaa. No, eikös se kuvaussession loputtua lähtenytkin kovaa vauhtia polkua eteenpäin lajitoverin luokse. Lajitoverilla oli juoksuaika ja Felix oli ihan sekaisin tästä tytöstä. Rakkaus ei kuitenkaan kestänyt. Surullista.
   Niin paljon noista lenkeistä tykkään, että voisin mennä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos vain aika riittäisi. Kesällä lenkit olisivat vielä mukavampia, kun ei ole märkää ja loskaa.
Eilen jouduin yökkien putsaamaan Felixin otsasta toisen koiran kakkaa, eikä edes se ei poistanut koirakuumettani ♥

Tämä ihanuus oli meillä myös joululomalla hoidossa.

Menen tästä nyt koiran kanssa ulos peuhaamaan. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

Salainen huulipunailija

 

Suhteeni huulipunaan on aikaisemmin ollut olematon. Olen elämäni aikana käyttänyt loppuun varmaan satoja erilaisia huulirasvoja ja -kiiltoja, mutta rohkeampiin väreihin en ole koskaan koskenut. Onhan huulipuna on oikeastaan aika pelottava juttu. Se voi tarttua vaatteisiin ja hampaisiin sekä se voi levitä. Se saa myös kasvot näyttämään niin erilaisilta, että tunnistaako kukaan enää? 

   Tiedän itse kuinka lapselliselta tämä kuulostaa, mutta olen kotona testaillut äitini huulipunia. Salaa. Peilailtuani hetken pyyhin sen pois. En tiedä mikä siinä eniten pelottaa, mutta en haluaisi näyttää liian laitetulta tai siltä, että olisin maalaillut huuliani puoli tuntia ennen lähtöä. Olen nyt pelostani huolimatta päättänyt ryhdistäytyä ja välillä laittaa hieman huulipunaa ihmisten ilmoille. En aloita kuitenkaan totutteluani yllä näkyvällä kirkkaan punaisella, vaan vaaleammilla sävyillä. Saa nyt nähdä miten käy, uskallanko.

Tietoiskuna tähän loppuun, että erään kyselyn mukaan amerikkalaisista naisista 80% käyttää huulipunaa, ja tyylikkäinä pidettyjen ranskalaisnaisten luku on vain 70%.

Onnea on kumisaappaat

Sadepäivistä pelastaa ihanat kumisaappaat. Se on täysi fakta.
Pirteän väriset tai hauskasti kuvioidut kumpparit piristää jo ihan eteisessäkin, mutta märillä keleillä ne saa vetää jalkaan. Voi sitä onnen tunnetta, kun saa palata lapsuuteen ja kävellä niin syvän vesilammikon läpi, että melkein vesi menee kengästä sisään. Myöhemmin voi naureskella typerille kavereille, joilla ei järki pelaa ja tulevat kangastossuissa loskasäähän. Siitäs saavat jos tulevat kipeiksi.
   Kumpparit ovat myös ajattomat sekä niitä voi käyttää vuoden ympäri vuodenajasta riippumatta. Kesällä ne ovat ihan ehdottomat mökillä ja marjastamassa. Ei ainakaan käärme pääse puraisemaan.

Tällä hetkellä kaupoissa on jos jonkinlaisia kumisaappaita. On korollisia, värikkäitä, tyttömäisiä ja ratsastussaappaan näköisiä. Itse omistan ihanat Nokian HAI-saappaat, joihin olen täysin rakastunut. Pirteä violetti väri ja mukavuus takaavat sen, että voisin pitää niitä vaikka joka päivä, tennareista ja koroista viis.
   

Oih

  Miettikää. Pian kesä on jo täällä. 56 päivää.

Sekaisinko?

Lentosuukko päästään pyörällä olevalta kevätihmiseltä♥
Olen viime päivinä ollut todella väsynyt, laiska ja keskittymiskykyni on nollassa. Voi olla, että tuo kellojen siirtäminen vaikuttaa jotenkin, enkä ole saanut kunnolla nukuttua viime öinä. Pääsiäisloman takia tuntui maanantaikin katoavan kokonaan.
    Miksi kellojen siirtämisessä vain se yksi tunti tuntuu niin suurelta? Matkaltakin tullessa monen tunnin aikaero tasoittuu ainakin minulla yllättävän nopeasti, joten ihmettelen miksi tästä yhdestä tunnista on niin vaikea päästä yli?  Jostain luin, että kellojen siirtäminen aiheuttaa sydänkohtauksia ja unirytmi voi olla jopa viikon sekaisin. Venäjä ainakin on luopunut siitä kokonaan, kun aiheuttaa ihmisille niin
paljon stressiä. Miksei siis Suomikin?
   Jos ei millään meinaa muistaa, että kumpaan suuntaan sitä kelloa pitäisi siirtää, niin hyvä muistisääntö on aina saman vuoden kesään päin. Eli keväällä eteenpäin ja syksyllä taaksepäin.

Kai täällä on muitakin kevätsekoilijoita, vai olenko ainoa?
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Miksi?

1. Miksi näppäimistön kirjaimet eivät ole aakkosjärjestyksessä?

2. Miksi luomu on kallista?

3. Miksi ranska on niin vaikea mutta kaunis kieli?

4. Miksi herätyskello soi aina liian aikaisin?

5. Miksi kuvat itsestä ei ikinä onnistu?

6. Miksi lumihiutaleet ovat erilaisia?

7. Miksi kesällä aika kuluu niin nopeasti?

8. Miksi on köyhyyttä?

9. Miksi kasveilla ei ole tunteita?

10. Miksi arvonnoissa ei ikinä voita mitään?

11. Miksi kaakao on hyvää?

12. Miksi pistaasipähkinät ovat niin kalliita?

13. Miksi on niin helppoa löytää alennusmyynneistä jotain turhaa?

14. Miksi tatuointeja otetaan?

15. Miksi kaikki pyöreät kivet ovat vastustamattomia?

15. Miksi ihana biisi loppuu liian nopeasti?

16. Miksi kaikki pakollinen tuntuu tyhmältä?

17. Miksi salaatinlehdet ovat pahoja?

18. Miksi en osaa piirtää?

19. Miksi on ilkeitä ihmisiä?

20. Miksi tupakka on keksitty?

                                   

Onnea on salmiakki

Rakastan salmiakkia. Siinä on asennetta. Se on meidän suomalaisten juttu vähän samalla tavalla kuin ruisleipä ja sauna, eikä minkään muun maan valmistama salmiakki ole yhtä hyvää kuin kotimainen. Ruotsalainen salmiakki on makeampaa ja tanskalainen taas suolaisempaa. Naiset syövät sitä miehiä enemmän.
   Ehdottomia salmiakkilemppareitani ovat Halvan hieman suuremmat vinoneliöt sekä pienissä rasioissa apteekeissa myytävät Apteekin Salmiakki -rasiat. Tuo suolaisen ja makean yhdistelmä on vastustamaton. Mutta miksi ulkomaalaiset eivät pidä salmiakista? Se ihmetyttää hieman.

1960-luvulla salmiakista tuli muotia Salmiakkinappien ja Pantteripastillien myötä. Nykyään on salmiakkipastillien lisäksi tullut kauppoihin salmiakkijäätelöä, -jauhetta, -toffeeta  ja -purkkaa... Lista jatkuu loputtomiin. Salmiakkia käytetään nykyään myös leivonnassa. Tälle ihanalle tuotteelle on myös oma yhdistys: Suomen Salmiakkiyhdistys ry, joka valitsee joka vuosi Vuoden salmiakkituotteen.