Onnea on Agatha Christien dekkarit

Olen monet tunnit elämästäni viettänyt Agatha Christien dekkarien parissa. Belgialainen Hercule Poirot sekä englantilainen Neiti Marple tempaavat mukaansa murhamysteereilllään.
    Siksi olinkin niin iloinen isoisäni kysyessä haluaisinko hänen 70-luvulta kirjakerhosta saamansa Agatha Christiet omakseni. No tietenkin! Hän oli vuosikymmenten nipottamisen ja painostuksen ansiosta vihdoin saanut aloitettua rönsyilevän kirjakokoelmansa karsimisen. Joskin into loppui yhden hyllyn jälkeen. Hänen lahjoittamistaan seitsämästä kirjasta aikaisemmin minulle oli tullut tutuksi vain yksi, mutta kirjan voi lukea aina uudestaan, eikö?
   
Christien Poiroteista ja Marpleista on tehty elokuvia, joita esitetään välillä ylen kanavilla. Mielestäni ne ovat hyviä, joskin hieman pitkiä. Tunnelma kirjoissa ja elokuvissa on ihanan vanhanaikainen ja jännittynyt, sekä pullea, viiksekäs ja aksentilla puhuva Hercule Poirot on ihana hahmo!

Mielestäni paras Agatha Christien kirja on klassikko Kymmenen pientä neekeripoikaa eli nykyiseltä nimeltään Eikä yksikään pelastunut. Sitä lukiessa tulee hulluksi, eikä kirjaa voi laskea käsistä ennen loppuratkaisua.
Kirjan juonen pohjana on vanha englantilainen lastenloru:

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."