Onnea on lapsuus

 

Vasta vähän aikaa sitten löysin arkistojen kätköistä lapsuuskuviani. On ihanaa muistella niitä vanhoja aikoja, kun ei ollut murheita opiskelusta, tulevaisuudesta tai tarvinnut olla itse vastuussa mistään. Onnelliset lapsuusmuistot on kyllä parasta.

Lapsuuden ihania puolia on kaikki. Saa olla kuinka lapsellinen haluaa ilman ihmettelyä, saa olla pois päiväkodista jos sisarus on kotona kipeänä, saa liata vaatteita, saa olla ilman paitaa ylimääräistä huomiota herättämättä, pääsee kaikkialle halvemmalla, voi keräillä pehmoleluarmeijaa, ei tarvitse maksaa mistään itse, on niin kevyt, että isä voi heittää ilmaan, täytyy ottaa äidin kädestä kiinni kun ylittää tietä ja saa itkeä kyyneleet loppuun pienen haavan takia.
   Kaikkea tätä ei voi tehdä vanhempana. Vaikka niin kovasti haluaisin parkua ja kiukutella kun perunamuusi on liian kylmää tai lyön varpaani lattialla lojuvaan jakkaraan, en tee sitä. En tee sitä, koska olisin lapsellinen ja käytöstäni ihmeteltäisiin. Kun pienet lapset kiljuvat, tuijottavat tai laulavat bussissa, sitä ei ihmetellä. Pienempänä voi katsoa tapittaa kiinnostavan näköistä ihmistä ja saada takaisin hymyn ja naurua. Jos nyt tuijottaisin, olisin outo.
   Niin. Lapsena olemisessa on paljon oikeuksia, mitä meillä ei enää ole. Odotukset ja vastuu kasvaa vanhetessamme.

Ajattelin nyt piristää teidän maanantaipäväänne muutamalla minun lapsuuskuvallani. Nauttikaa! ;)

 Vuodelta 2003. Eiks oo ihania kukkia? 

Kypärämyssyilijät vuodelta 2003.

 Pistaasipähkinöiden fanittajat jo vuodesta 2003.

Menossa naamiaisiin Minni Hiirenä vuonna 2004.

 

 Tämä myrtsikuva on vuodelta 2004. Murjotan varmaan kun en saanut jätskiä.