Onnea on kesäloman odotus

Nyt on viimeinen loppurutistus alkanut ennen kesälomaa. Oikeastaan tämä viimeinen viikko ei ole kovin raskas, kun kokeet on ohi ja numerot annettu. On kevätjuhlaharjoituksia, piknikkejä, askartelua ja erilaisia leikkejä, eli nyt voi tyytyväisenä vain ottaa lunkisti nämä seuraavat viisi päivää. Aikaiset herätykset ovat kyllä vielä vähän aikaa kiusana ja ne ovat yksi asia niiden monien muiden joukossa, joita en tule kesän aikana ikävöimään.
  Olen koko viikonlopun ja tämän päivän kauhistellut ajan kulumista. Olen kohta jo kuin äitini, joka usein suree, kun hänen pikkuvauvoistaan on jo kasvanut niin isoja. Varmasti minäkin aikuisena kauhistelen samoja juttuja. Suurista asioista huomaa helpoten ajan menneen niin nopeasti. Esimerkiksi tuntuu, kuin ykkösluokankin aloittamisesta olisi vain pari vuotta, vaikka todellisuudessa vuosia on vierähtänyt jo melkein yhdeksän. Tätä postausta kirjoittaessani kesään oli vielä 66 päivää ja nyt on enää viisi. Käsittämätöntä. Ihan kuin joulu ja hiihtoloma olisivat olleet eilen, ja ihan kuin viime todistuksen saamisesta olisi viikko. Muistan hyvin, kun vuosi sitten viimeisenä koulupäivänä oli suunnilleen 12 astetta lämmintä ja vettä satoi kaatamalla. Toivottavasti tämän vuoden loman alku sujuisi kesäisemmissä merkeissä.
 

Minulla on kyllä suuret odotukset tämän kesän ilmoille, koska viime kesä oli niiden osalta aivan surkea. Hyvää lupaa ainakin sanonta, että jos huhtikuussa on vielä pipokeli, tulee kesästä lämmin ja aurinkoinen. Ja kyllähän ainakin meillä täällä Turussa oli huhtikuun alussa vielä niin kylmä, että ihana Förimme ei edes pystynyt kulkemaan liian suurien jäämöhkäleiden vuoksi. Mummojen, lasten ja rattaiden kanssa liikkuvien oli vaikeaa hypätä puolimetrisen railon yli, joten pakkohan lautta oli laittaa hetkeksi tauolle odottamaan jäiden sulamista.
   Odotan myös älyttömästi kotimaisia herneitä ja mansikoita, auringonlaskuja, uimista, onkimista, mökkeilyä ja paljon muuta. Kesällä on nimittäin rutkasti asioita, joita ei voi tehdä muina vuodenaikoina. Esimerkiksi souteleminen peilityynellä merellä tuskin onnistuu pakkaskeleillä. Tai auringon ottaminen bikineissä marraskuisella pihalla saa aikaan vain vilustumisen.
   Oi, olen taas ihan kesähuumassa. Niin kuin joka vuosi tähän samaan aikaan. Oli vielä pakko voimistaa tätä huumaa lisäilemällä tähänkin postaukseen ekstrakesäisiä kuvia. Hih ja hauskaa viikkoa kaikille!
   

On se niin ihanaa kun kaikkialla kukkii♥



Onnea on näytösten huuma

Viime viikonloppuna ei tullut voittoa tai edes mitaleita jääkiekon mm-kisoista tai euroviisuista. Mutta Suomen häviöistäkin huolimatta nautin kiireisten parin päivän jokaisesta hetkestä, sillä Turun seudun Tanssioppilaitoksella oli jokavuotinen kevätnäytös, jossa olin mukana. Joka vuosi pidetään myös joulunäytös, mutta tämä ennen kesälomaa pidettävä show on aina hieman suurempi juttu. Keväisin tanssien ympärille kehitetään mukaansatempaava tarina, jossa erailaisilla ryhmillä, kuten jazzilla, baletilla, nykytanssilla ja breikillä on oma tärkeä osansa.

Tällä kertaa tarina kertoi perheestä, joka lähtee lomamatkalle ensin Pariisiin ja sitten Ranskan Rivieralle. Perheen mukana mentiin lentokentälle, uimakouluun, oopperaan ja lomadiskoon. Oli lähtöselvitysmiehiä, lentoemäntiä, museon patsaita ja diivoja rannalla. Useimmat balettiesitykset tapahtuivat oopperassa, jossa esitettiin kohtia rakastetuista baleteista.

Tällä kertaa todella kiireisten vaihtojen, lakan hajun ja vessajonojen lisäksi konserttitalolla oli todella kuuma. Pukuhuoneemme oli kuin lievä sauna, jossa haisi tunkkaiselle ja oli tungettu täyteen tavaraa. Se ei kuitenkaan latistanut ryhmämme hyvää mieltä ja tunnelmaa. Se tunne, kun lavalla jännitys hälvenee, musiikki alkaa soida ja se vie mukanaan, on kuin huumetta. Onneksi näytöksiä oli neljä, joten jännittämistä riitti tarpeeksi yhdelle viikonlopulle. Kuitenkin vielä tämän viikon sunnuntaina balettiryhmämme suuntaa kohti Helsingin kansallisoopperaa ja BalettiPaletti tapahtumaa, jonne meidät valittiin videon perusteella. Ihanaa olla vielä yksi kokonainen päivä mahtavien ihmisten, nutturoiden ja meikkien parissa!
   Kysyin tanssiryhmältäni, että mikä tekee näytöspäivistä elämän parhaita päiviä ja olen heidän kanssaan täysin samoilla linjoilla! Kiire, ilo, kaverit, tsemppi, tunnelma, jännitys, yhtenäisyyden tunne ja toisten auttaminen ovat näytöksien huippujuttuja.

Tämän postauksen kuvina on palasia baletistamme, jossa esitimme finaalin Sylfidistä sekä ihana, kaunis Emma, joka suostui kuvattavakseni♥

Onnea on pieni kehu

Kehuja on aina kiva saada. Vai olenko väärässä? ;)
Yhtenä tylsänä sunnuntaina olin suorittamassa rippikouluvelvollisuuksia ekstraväsyneenä ja tylsistyneenä. Tilaisuuden jälkeen eräs mummo tuli kehumaan kampaustani. Hän kertoi, että oli koko tilaisuuden ajan katsellut ja ihastellut lettisysteemiäni. Kyllä pieni kehu teki päivästäni heti paljon paremman ja unohdin kirkossa olemisen tylsyyden!

Jotenkin sen tuntemattoman ihmisen kehu painuu paremmin mieleen kuin ystävien ei sillä ettei ne tuntuisi kivoilta. Läheisten ihmisten hienoja vaatteita tai silmämeikkiä on tavallaan helpompi ylistää kuin ventovieraiden. Vaikka puhelias hölöttelijä olenkin, en oikeastaan ole kymmentä kertaa enempää ventovieraita kehunut. Se on surullista, sillä pienellä lauseella on niin suuri vaikutus. Hienon laukun nähtyäni suomalaisten ujous ja jurous voittaa, enkä uskalla mennä tämän henkilön asusteita kehumaan. Siksi olenkin nyt päättänyt rohkaistua ja piristää jonkun päivää sanomalla esimerkiksi hänen kenkiään hienoiksi. Aion aloittaa kokeiluni varovasti puolitutuista ja edetä sitten ventovieraisiin :)
   Kehu päivässä pitää ihmisen hyvällä päällä, eikö?

Suloista alkuviikkoa, muruset! ♥

Onnea on oravien leikki

Kotitaloni pihassa liikkuu paljon oravia ja eilen taas vilahti pari häntää. Siellä ne hyppivät puusta toiseen ja leikin tai tappelun (en oikein erota kumpi on kyseessä, toivottavasti leikki) tiimellyksessä toinen putosi ainakin kolmimetrisestä puusta suoraan maahan. Siinä vaiheessa mielessä kävi, että tänäänkö joudutaan viettämään niitä elämäni toisia oravan hautajaisia. Ensimmäisiä vietettiin sille oravalle, joka oli hukuttautunut vesitynnyriin mökkireissun aikana. Haisi muuten pahalle. No takaisin asiaan. Tämä puusta tipahtanut orava oli elämänsä kunnossa ja heti pudottuaan se lähti juosten takaisin kaverin perään. Ihme otuksia.
    


   Välillä puiden alta kävellessä päähän kopsahtaa käpy ja ylhäältä kuuluu rapinaa. Tällä tavoin orava useimmiten ilmoittaa itsestään. Niiden touhuamista on aina mukava katsella ja siitä tulee paljon paremmalle tuulelle. Jos ei ole oravia lähettyvillä, saman asian ajaa linnut, perhoset, kimalaiset, rusakot ja tietenkin lemmikkieläimet. Ei kun metsään tai lähimpään koirapuistoon :)

Onnea on lapsuus

 

Vasta vähän aikaa sitten löysin arkistojen kätköistä lapsuuskuviani. On ihanaa muistella niitä vanhoja aikoja, kun ei ollut murheita opiskelusta, tulevaisuudesta tai tarvinnut olla itse vastuussa mistään. Onnelliset lapsuusmuistot on kyllä parasta.

Lapsuuden ihania puolia on kaikki. Saa olla kuinka lapsellinen haluaa ilman ihmettelyä, saa olla pois päiväkodista jos sisarus on kotona kipeänä, saa liata vaatteita, saa olla ilman paitaa ylimääräistä huomiota herättämättä, pääsee kaikkialle halvemmalla, voi keräillä pehmoleluarmeijaa, ei tarvitse maksaa mistään itse, on niin kevyt, että isä voi heittää ilmaan, täytyy ottaa äidin kädestä kiinni kun ylittää tietä ja saa itkeä kyyneleet loppuun pienen haavan takia.
   Kaikkea tätä ei voi tehdä vanhempana. Vaikka niin kovasti haluaisin parkua ja kiukutella kun perunamuusi on liian kylmää tai lyön varpaani lattialla lojuvaan jakkaraan, en tee sitä. En tee sitä, koska olisin lapsellinen ja käytöstäni ihmeteltäisiin. Kun pienet lapset kiljuvat, tuijottavat tai laulavat bussissa, sitä ei ihmetellä. Pienempänä voi katsoa tapittaa kiinnostavan näköistä ihmistä ja saada takaisin hymyn ja naurua. Jos nyt tuijottaisin, olisin outo.
   Niin. Lapsena olemisessa on paljon oikeuksia, mitä meillä ei enää ole. Odotukset ja vastuu kasvaa vanhetessamme.

Ajattelin nyt piristää teidän maanantaipäväänne muutamalla minun lapsuuskuvallani. Nauttikaa! ;)

 Vuodelta 2003. Eiks oo ihania kukkia? 

Kypärämyssyilijät vuodelta 2003.

 Pistaasipähkinöiden fanittajat jo vuodesta 2003.

Menossa naamiaisiin Minni Hiirenä vuonna 2004.

 

 Tämä myrtsikuva on vuodelta 2004. Murjotan varmaan kun en saanut jätskiä.

Onnea on Agatha Christien dekkarit

Olen monet tunnit elämästäni viettänyt Agatha Christien dekkarien parissa. Belgialainen Hercule Poirot sekä englantilainen Neiti Marple tempaavat mukaansa murhamysteereilllään.
    Siksi olinkin niin iloinen isoisäni kysyessä haluaisinko hänen 70-luvulta kirjakerhosta saamansa Agatha Christiet omakseni. No tietenkin! Hän oli vuosikymmenten nipottamisen ja painostuksen ansiosta vihdoin saanut aloitettua rönsyilevän kirjakokoelmansa karsimisen. Joskin into loppui yhden hyllyn jälkeen. Hänen lahjoittamistaan seitsämästä kirjasta aikaisemmin minulle oli tullut tutuksi vain yksi, mutta kirjan voi lukea aina uudestaan, eikö?
   
Christien Poiroteista ja Marpleista on tehty elokuvia, joita esitetään välillä ylen kanavilla. Mielestäni ne ovat hyviä, joskin hieman pitkiä. Tunnelma kirjoissa ja elokuvissa on ihanan vanhanaikainen ja jännittynyt, sekä pullea, viiksekäs ja aksentilla puhuva Hercule Poirot on ihana hahmo!

Mielestäni paras Agatha Christien kirja on klassikko Kymmenen pientä neekeripoikaa eli nykyiseltä nimeltään Eikä yksikään pelastunut. Sitä lukiessa tulee hulluksi, eikä kirjaa voi laskea käsistä ennen loppuratkaisua.
Kirjan juonen pohjana on vanha englantilainen lastenloru:

"Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,

vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,

vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,

yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,

nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,

vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,

niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,

syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,

kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,

kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,

hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään."

Onnea on kumisaappaat

Sadepäivistä pelastaa ihanat kumisaappaat. Se on täysi fakta.
Pirteän väriset tai hauskasti kuvioidut kumpparit piristää jo ihan eteisessäkin, mutta märillä keleillä ne saa vetää jalkaan. Voi sitä onnen tunnetta, kun saa palata lapsuuteen ja kävellä niin syvän vesilammikon läpi, että melkein vesi menee kengästä sisään. Myöhemmin voi naureskella typerille kavereille, joilla ei järki pelaa ja tulevat kangastossuissa loskasäähän. Siitäs saavat jos tulevat kipeiksi.
   Kumpparit ovat myös ajattomat sekä niitä voi käyttää vuoden ympäri vuodenajasta riippumatta. Kesällä ne ovat ihan ehdottomat mökillä ja marjastamassa. Ei ainakaan käärme pääse puraisemaan.

Tällä hetkellä kaupoissa on jos jonkinlaisia kumisaappaita. On korollisia, värikkäitä, tyttömäisiä ja ratsastussaappaan näköisiä. Itse omistan ihanat Nokian HAI-saappaat, joihin olen täysin rakastunut. Pirteä violetti väri ja mukavuus takaavat sen, että voisin pitää niitä vaikka joka päivä, tennareista ja koroista viis.
   

Onnea on salmiakki

Rakastan salmiakkia. Siinä on asennetta. Se on meidän suomalaisten juttu vähän samalla tavalla kuin ruisleipä ja sauna, eikä minkään muun maan valmistama salmiakki ole yhtä hyvää kuin kotimainen. Ruotsalainen salmiakki on makeampaa ja tanskalainen taas suolaisempaa. Naiset syövät sitä miehiä enemmän.
   Ehdottomia salmiakkilemppareitani ovat Halvan hieman suuremmat vinoneliöt sekä pienissä rasioissa apteekeissa myytävät Apteekin Salmiakki -rasiat. Tuo suolaisen ja makean yhdistelmä on vastustamaton. Mutta miksi ulkomaalaiset eivät pidä salmiakista? Se ihmetyttää hieman.

1960-luvulla salmiakista tuli muotia Salmiakkinappien ja Pantteripastillien myötä. Nykyään on salmiakkipastillien lisäksi tullut kauppoihin salmiakkijäätelöä, -jauhetta, -toffeeta  ja -purkkaa... Lista jatkuu loputtomiin. Salmiakkia käytetään nykyään myös leivonnassa. Tälle ihanalle tuotteelle on myös oma yhdistys: Suomen Salmiakkiyhdistys ry, joka valitsee joka vuosi Vuoden salmiakkituotteen.

Onnea on laventelin tuoksu

Nyt tämän blogin perustettuani olen miettinyt paljon, että mistä asioista kirjoittaisin. Mistä tulisi se mun juttu, jolla erotun bloggaajana enkä katoa massaan?
   Ajattelin aloittaa sellaisen tavan, että kirjoitan joka viikko "Onnea on" -postauksen, jossa kerron yhdestä pienestä asiasta, josta olen onnellinen tai johon olen muuten vain ihastunut.

Tällä kertaa aiheenani on niinkin ihana asia kuin laventeli.
Ensimmäiset muistoni näistä ihanista violeteista kukista ovat kun olin neljä-vuotias ja asuin perheeni kanssa Belgiassa. Laventelia kasvoi ruukuissa kerrostaloasuntomme pikkuisella parvekkeella. Aina kun kukat alkoivat kukkia, huumaava tuoksu valtasi parvekkeen. Myöhemmin kesällä ja syksyllä keräsimme kuivat kukat pikkuisiin pusseihin ja laitoimme pussit vaatekaappeihin. Ah niitä muistoja.
   Nämä kuvissa esiintyvät kukat ovat ostettu Bulgariasta paikallisten pitämältä torilta muutama vuosi sitten. Vieläkin niistä lähtee tuota ihanaa tuoksua, joskin vain silloin, kun niihin koskee.

Roomalaiset käyttivät jo aikoja sitten laventelin kukkia lisättynä kylpyveteensä ja 1500-luvulla sitä alettiin käyttää rohtona. Tuoreesta tai kuivatusta laventelista tehty tee auttaa unettomuuteen, ruoansulatusvaivoihin ja päänsärkyyn (kerrotaan ettei laventelipelloilla työskentelevät ihmiset ikinä kärsi päänsärystä). Kasvin sisältämä eteerinen öljy tappaa bakteereja, ehkäisee ihotulehduksia ja edistää haavojen arpeutumista. Se on siis oiva lääke ulkoisesti käytettynä pieniin palovammoihin, auringonpolttamiin sekä hyönteistenpistoihin.

          Aivan ihana kasvi siis! Laventelintuoksuista maanantaita kaikille :)