torstai 18. huhtikuuta 2013

Te olette kauniita


Tiesitkö, että 90 prosenttia naisista mieltää kehonsa 25 prosenttia suuremmaksi, kuin se todellisuudessa on? Tiesitkö myös, että vain 4 prosenttia naisista pitää itseään kauniina?
Eikö kuulostakin surulliselta?


Mielestäni kauneus on katsojan silmissä ja välillä olemme itse sokeita omalle kauneudellemme.
Aidoista ihmisistä mainoksissaan tutuksi tulleelta Dovelta on tullut ajatuksia herättävä video, joka pysäyttää miettimään kannattaako suhtautua itseensä niin kriittisesti. Videolla yksi nainen kerrallaan viedään verhon taakse malliksi. Hän kuvailee itseään taiteilijalle, joka ei näe mallia ja piirtää kasvokuvan kuulemansa perusteella. Toinen kuva piirretään niin, että eri ihminen kuvailee samaa naista piirtäjälle. Kun kuvat näytetään, ne ovat todella erilaisia. Vieraan ihmisen kuvailema on kauniimpi ja naisten käsitys omasta kauneudestaan on paljon vähättelevämpi ja ankarampi.

 

 
Eikös muuten sanota, että nainen on kauneimmillaan 17-vuotiaana? Minun mielestäni se ei ole totta. Kaikki ihmiset ovat kauniita ulkoisista seikoista riippumatta, koska kauneus on kiinni asenteesta, mielialasta ja muista ominaisuuksista. Vanha ihminen rypyistään huolimatta on todella kaunis. Ihminen voi myös olla kaunis sisältäpäin.

 
Jokainen meistä on erilainen ja sitä ei voi muuttaa. On mahdotonta yrittää mahtua yhteiskunnan luomaan muottiin, ja taistella luonnollista kokoaan ja piirteitään vastaan.
 Oman mielensä ja kroppansa kanssa joutuu elämään elämän loppuun asti. Siksi itsensä kanssa kannattaa solmia sopimus, ettei murehdi turhia ja hyväksyy kehonsa sellaisenaan. Lähes jokaisella on välillä ajatuksia että voisi olla kiinteämpi, povekkaampi, kauniimpi, omistaa pidemmät ripset tai täyteläisemmät huulet. Mutta niistä stressaaminen pitää jättää vähemmälle. Olet kaunis.



Happoradio, Te olette kauniita

8 kommenttia :

  1. Itse olin 17-vuotiaana 20 kg ylipainoinen ja hiukset olivat lyhyemmät mitä nyt :D siksi naurankin tuolle sanonnalle.

    Mutta miellän kyllä itseni välillä isommaksi ja kömpelömmäksi mitä oikeasti olen, koen olevani hirmu pitkä kun olen 170 cm :D Muttajoo, sitten muistan että on niitä oikeitakin ongelmia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se sanonta onkin hömppää :D

      Mutta olet oikeessa, ulkoisten seikkojen ei pitäisi olla niitä isoimpia ongelmia!

      Poista
  2. Ihana postaus! Ja tuo video oli kyllä todella liiuttava ja ihana! ♥

    senniamanda.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kieltämättä tuo video on kyllä aika ihana! (;

      Poista
  3. Anonyymi19.4.13

    Tää oli kyllä tosi ihana postaus!! Laitto miettimään kaikkee, mitä ei ennen ees oo tajunnut ajatella. Kiitos♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla että pisti miettimään! ;) <3

      Poista
  4. Mun mielestä tollasia mainoskampanjoita pitäs olla paljon enemmän, aivan ihana video! Tuli sellanen oikeen hyvä mieli, et nyt ollaan kaikki kauniita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa, pitäis kyllä olla tuollaisia ihania ja ajatuksia herättäviä kampanjoita enemmänkin!
      Kiva että sullekin tuli hyvä mieli! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥