torstai 4. huhtikuuta 2013

Sekaisinko?

Lentosuukko päästään pyörällä olevalta kevätihmiseltä♥
Olen viime päivinä ollut todella väsynyt, laiska ja keskittymiskykyni on nollassa. Voi olla, että tuo kellojen siirtäminen vaikuttaa jotenkin, enkä ole saanut kunnolla nukuttua viime öinä. Pääsiäisloman takia tuntui maanantaikin katoavan kokonaan.
    Miksi kellojen siirtämisessä vain se yksi tunti tuntuu niin suurelta? Matkaltakin tullessa monen tunnin aikaero tasoittuu ainakin minulla yllättävän nopeasti, joten ihmettelen miksi tästä yhdestä tunnista on niin vaikea päästä yli?  Jostain luin, että kellojen siirtäminen aiheuttaa sydänkohtauksia ja unirytmi voi olla jopa viikon sekaisin. Venäjä ainakin on luopunut siitä kokonaan, kun aiheuttaa ihmisille niin
paljon stressiä. Miksei siis Suomikin?
   Jos ei millään meinaa muistaa, että kumpaan suuntaan sitä kelloa pitäisi siirtää, niin hyvä muistisääntö on aina saman vuoden kesään päin. Eli keväällä eteenpäin ja syksyllä taaksepäin.







Kai täällä on muitakin kevätsekoilijoita, vai olenko ainoa?
Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

12 kommenttia :

  1. Et oo ainoa kevätsekoilija! :D Tää kesäaika on vaikuttanu munkin nukkumiseen kans kamalasti :c Mut kiva blogi (: !

    http://glamourforus.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kiva kuulla että on muitakin! ;D
      Ja kiitos♥

      Poista
  2. kiva blogi!(: ja ihanan yksinkertane banneri!!

    VastaaPoista
  3. Apua sun blogi on aiva älyttömän pirtsakka ja söpö!!

    http://keepitsimple-roosa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ihanan pirtsakka blogi sinulla, tykkään! Ja sulla on nätit silmät (:

    http://sitasuntata2.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. haastoin sut http://waterballooon.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
  6. en oo ikinä osannut ajatella että mihin sitä kelloo oikeen pitää siirtää mutta nytpä otin! kiitos tästä :D ps. oikeen mukava blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, no nyt tiedät :D
      Kiitos! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥