Suhteeni huulipunaan on aikaisemmin ollut olematon. Olen elämäni aikana käyttänyt loppuun varmaan satoja erilaisia huulirasvoja ja -kiiltoja, mutta rohkeampiin väreihin en ole koskaan koskenut. Onhan huulipuna on oikeastaan aika pelottava juttu. Se voi tarttua vaatteisiin ja hampaisiin sekä se voi levitä. Se saa myös kasvot näyttämään niin erilaisilta, että tunnistaako kukaan enää?
Tiedän
itse kuinka lapselliselta tämä kuulostaa, mutta olen kotona testaillut
äitini huulipunia. Salaa. Peilailtuani hetken pyyhin sen pois. En tiedä
mikä siinä eniten pelottaa, mutta en haluaisi näyttää liian laitetulta
tai siltä, että olisin maalaillut huuliani puoli tuntia ennen lähtöä.
Olen nyt pelostani huolimatta päättänyt ryhdistäytyä ja välillä laittaa hieman
huulipunaa ihmisten ilmoille. En aloita kuitenkaan totutteluani yllä
näkyvällä kirkkaan punaisella, vaan vaaleammilla sävyillä. Saa nyt nähdä
miten käy, uskallanko.
Tietoiskuna tähän loppuun, että erään kyselyn mukaan amerikkalaisista naisista 80% käyttää huulipunaa, ja tyylikkäinä pidettyjen ranskalaisnaisten luku on vain 70%.
Huulipuna on muuten niitä juttuja, jotka näyttää ensin tosi oudoilta ja joihin täytyy totutella :)
VastaaPoistaJa kun löytää sen oman sävyn, niin hallelujaa sitten ollaan kusessa jos sen valmistus loppuu.
ite tykkään kanssa kotona ihan hirveesti kokeilla kaikkia huulipunia mutta katokun niitä ikinä mihinkään julkisesti uskallan pistää :D:D:D
VastaaPoistawww.chaasingthesun.blogspot.fi :3
Moikka! Laitoin sulle haasteen: http://johanna-whostoknow.blogspot.fi/2013/04/haaste.html :-)
VastaaPoistaTodella kauniita kuvia! :) Sait juuri uuden lukijan ;)
VastaaPoistahttp://jasmincecilia.blogspot.fi
Voi kiitos! :) ♥
PoistaThanks! :)
VastaaPoista