Auringonlasku

Kuvia viime lapsenvahtireissulta. Innostuin yhdeksänvuotiaan Siirin kanssa kuvaamaan trampoliinihyppyjä auringonlaskua vasten. Vaikka oli jo myöhäinen ilta, oli ihanan lämmin. Nyt kesän kunniaksi ajattelin, että voisin toteuttaa toivepostauksia tässä loman aikana. Eikun kommenttiboksiin ehdottelemaan ;)

Mahtavaa juhannusta kaikille!♥

Vihdoin maisemissa

Nyt on rippileirit käyty ja juhlat juhlittu. Mahtava leiri ja ihanat juhlat! Kiirettä on tässä kesäloman ensimmäiset pari viikkoa ollut jo koko vuoden tarpeiksi. Heti leirikassit purettuani lähdin kolmeksi päiväksi lapsenvahdiksi ihanille villeille serkuilleni, jonka jälkeen kotona alkoi valtava siivoaminen juhlia varten. Hermoilusta huolimatta kaikki sujui mainiosti, joskin ruokaa oli taas aivan liikaa. Onneksi seuraavan päivän kakkujämäkesteille tuli pari ystävääni ahmimaan loppuja ruokia.
    Kun näin mietin jälkikäteen, olen todella iloinen että kävin rippikoulun. Viime syksynä, kun ilmoittauduttiin olin kahden vaiheilla, mutta onneksi päätin mennä. Ensinnäkin sain tutustua leirin aikana vielä paremmin ihaniin uusiin ihmisiin, ja meillä oli todella hauskaa. Viimeisenä päivänä oli haikeat fiilikset. Nyt ainakin olen kokemuksia (ja rahaa) rikkaampi, sekä minusta voi tulla kummi ja saan mennä kirkossa naimisiin. Minulle nuo kaksi edellistä olivat yksiä hyviä syitä rippikoulun käymiselle, mutta suurta osaa kavereistani motivoi se raha, minkä sukulaiset antavat tämän suuren elämänvaiheen saavuttamisesta. Onhan rahaa aina kiva saada ja itsekin sain sitä ihan mukavasti ;) Se ei vain ollut minulle se ainut ja painavin syy.

Pääsimme ystävieni kanssa samana päivänä ripiltä :)

Minä ja ihana serkkuni♥

Kirkossa näki ensimmäistä kertaa muiden mekot, ja voi että, niin kauniita kaikilla. Harmittaa, kun tilaisuuksia, jonne pukea hieno mekko ei ole niin usein. Itse olen tyytyväinen omaan mekkooni, vaikka sitä sopivaa ja täydellistä etsittiinkin muutaman viikon ajan. Vaikeaa oli myös löytää siihen sopivat kengät. Hento vaaleanpunainen sävy, kaunis yläosa ja röyhelöinen helma saivat minut rakastumaan mekkoon. Äidilleni oli tärkeää, että siinä on olkaimet ja ettei se ole liian lyhyt. Minulla taas oli vaatimuksena, että se on vyötäröltä kireä. Onneksi etsintöjen tuloksena molemmat olivat tyytyväisiä :)

Vielä en ole täysin rentoon kesälomafiilikseen tämän kiireisen loman alun keskellä päässyt, mutta eiköhän tunnelmat minultakin irtoa juhannuksen mökkeilyn ja luvattujen hyvien ilmojen myötä. Täytyy kyllä sanoa, että tämän kauhean rumban jälkeen on ihana taas palata takaisin kirjoittamisen pariin. Minulla on niin paljon ideoita toteuttamatta ;)

Blogi hiljenee

Shhhhhh

Noniin nyt se kesäloma on vihdoin aloitettu ja toivottavasti kaikilla oli hyvät todistukset ;)
Kesäloman alkaminen tarkoittaa minulle sitä, että karkaan tänään rippileirille Harvan saareen, ja teille sitä, että postauksia ei kuulu yli viikkoon. Heti kun toivun kovasta menosta ja saamme rippijuhlajärjestelyt hoidettua, palaan pikimmiten blogin pariin. Toivottavasti nyt säät suosivat ulkona oleiluun ja aurinko lämmittäisi tuon 13-asteisen meriveden mahdollisiman nopeasti uimakelpoiseksi.

♥Hauskaa kesäloman ensimmäistä viikkoa♥

Miksi?

1. Miksi silloin, kun toivoo sattumalta tapaavansa jonkun ihmisen, ei tapaa häntä ja kun ei toivo eikä ole valmistautunut siihen, hänet tapaa?

2. Miksi toisten kadehtiminen on liian helppoa?

3. Miksi vihreä on niin raikas väri?

4. Miksi kynsilakan kuivumista on vaikeaa odottaa?

5. Miksi kaikki hyvä on epäterveellistä?

6. Miksi roskakorin tyhjentäminen on niin ylitsepääsemätöntä?

7. Miksi itsensä nolaa juuri silloin, kun pitäisi antaa itsestään hyvä vaikutelma?

8. Miksi anteeksiantaminen on helpompaa kuin anteeksipyytäminen?

9. Miksi patterin akku loppuu kaukosäätimestä tai hiirestä pahimmalla hetkellä?

10. Miksi erilaisia tavoitteita ja projekteja on helpompi aloittaa kuin lopettaa?

11. Miksi ihmisillä on tarve keräillä jotakin?

12. Miksi lahjakortteja ei ikinä muista käyttää?

13. Miksi alamäki tarkoittaa elämässä vastoinkäymisiä vaikka se on oikeasti helpoin ja kevyin kulkea?

14. Miksi joidenkin asioiden sisäistämisessä menee kauemmin kuin toisten?

15. Miksi välillä tuntuu, että toisen onni on omasta pois?

16. Miksi hienoja purkkeja ei raaski avata?

17. Miksi merkkipäivät unohtaa helposti?

17. Miksi asioiden suunnittelu on helpompaa kuin toteuttaminen?

18. Miksi toisen kännykkä on aina hienompi kuin oma?

19. Miksi jokin tuoksu on toisen mielestä hyvä ja toisen mielestä ei?

20. Miksi korviksista kadottaa aina takaosat?

Torstain oivallukset

 1. Ikkunoiden pesu on aina yhtä kamalaa.
Kyllä nyt kiiltää, mutta se on itkun, turhautumisen ja raskaan työn tulos. Ikkunoiden peseminen on minulle jo viime vuosilta tuttua, sillä olen tehnyt sitä rahan saamisen toivossa. Viime vuonna lupailinkin jo itselleni, etten tee sitä kamalaa ja pikkutarkkaa hommaa enää koskaan. No kuinkas kävikään, tänään olen taas parkunut ärsyttäviä likaraitoja ja hinkannut tahroja niin että kuntoilusta kävisi. Matti kaipasi kaveria kukkaroon, joten olihan minun pakko hankkia vähän taskurahaa lupauksestani huolimatta.

 2. Kiireessä tulee valittua hauskimmat vaatteet.
Aamulla herättyäni liian myöhään, oli vaatekaapista pakko vain heittää jotain päälle ja juosta bussiin. Käteen osui tällä kertaa ohut ja kevyt musta mekko, pallokuvioiset legginsit ja pinkit converset. Tulihan siitä ihan hauska ja pirtsakka yhdistelmä, sopivan viileä tuohon suorastaan trooppiseen ilmaan.

 3. Siivoamisen aloittaminen on huomattavasti helpompaa vihaisena.
Kynnys aloittaa siivoaminen on minulla todella suuri. Lykkään sitä aina viikkoja eteenpäin ja vaatteita ehtii kerääntyä lattioille ja tuolien selkämyksille. Varmaan kolme viikkoa siirrettyäni huoneen siivoamista tein sen tänään ikkunanpesun ohessa. Olin niin vihainen ikkunoille, niihin kakkaaville linnuille, äidille ja kaikelle mahdolliselle, että energiaa siivoamiseen tuli kuin tyhjästä. Kymmenen minuuttia ja sekin homma oli pois alta. Täytyisi olla useammin vihainen ;)

 4. Kännykän kadottaminen on yksinkertaisempaa kuin sen löytäminen.
Tämän asian olen oikeastaan oivaltanut jo ensimmäisestä kännykästäni lähtien, mutta viimeisen vuoden aikana olen kadottanut sen vähintään kerran päivässä. Pahin tilanne on aina aamuisin, jolloin heräämisen jälkeen kuljetan kännykän jonnekin, ja kun pitäisi lähteä, en muista minne sen viimeksi laitoin piilotin. Se on öisin aina äänettömällä, joten kun se katoaa, ei siihen soittaminen auta. Tänään opin sen oikein kantapään kautta ja päätin, että heti kun herään, laitan äänet päälle enkä kuljettele kännykkää unenpöpperössä mihinkään. Kiireisenä ei ole aikaa etsiä.

Onnea on kesäloman odotus

Nyt on viimeinen loppurutistus alkanut ennen kesälomaa. Oikeastaan tämä viimeinen viikko ei ole kovin raskas, kun kokeet on ohi ja numerot annettu. On kevätjuhlaharjoituksia, piknikkejä, askartelua ja erilaisia leikkejä, eli nyt voi tyytyväisenä vain ottaa lunkisti nämä seuraavat viisi päivää. Aikaiset herätykset ovat kyllä vielä vähän aikaa kiusana ja ne ovat yksi asia niiden monien muiden joukossa, joita en tule kesän aikana ikävöimään.
  Olen koko viikonlopun ja tämän päivän kauhistellut ajan kulumista. Olen kohta jo kuin äitini, joka usein suree, kun hänen pikkuvauvoistaan on jo kasvanut niin isoja. Varmasti minäkin aikuisena kauhistelen samoja juttuja. Suurista asioista huomaa helpoten ajan menneen niin nopeasti. Esimerkiksi tuntuu, kuin ykkösluokankin aloittamisesta olisi vain pari vuotta, vaikka todellisuudessa vuosia on vierähtänyt jo melkein yhdeksän. Tätä postausta kirjoittaessani kesään oli vielä 66 päivää ja nyt on enää viisi. Käsittämätöntä. Ihan kuin joulu ja hiihtoloma olisivat olleet eilen, ja ihan kuin viime todistuksen saamisesta olisi viikko. Muistan hyvin, kun vuosi sitten viimeisenä koulupäivänä oli suunnilleen 12 astetta lämmintä ja vettä satoi kaatamalla. Toivottavasti tämän vuoden loman alku sujuisi kesäisemmissä merkeissä.
 

Minulla on kyllä suuret odotukset tämän kesän ilmoille, koska viime kesä oli niiden osalta aivan surkea. Hyvää lupaa ainakin sanonta, että jos huhtikuussa on vielä pipokeli, tulee kesästä lämmin ja aurinkoinen. Ja kyllähän ainakin meillä täällä Turussa oli huhtikuun alussa vielä niin kylmä, että ihana Förimme ei edes pystynyt kulkemaan liian suurien jäämöhkäleiden vuoksi. Mummojen, lasten ja rattaiden kanssa liikkuvien oli vaikeaa hypätä puolimetrisen railon yli, joten pakkohan lautta oli laittaa hetkeksi tauolle odottamaan jäiden sulamista.
   Odotan myös älyttömästi kotimaisia herneitä ja mansikoita, auringonlaskuja, uimista, onkimista, mökkeilyä ja paljon muuta. Kesällä on nimittäin rutkasti asioita, joita ei voi tehdä muina vuodenaikoina. Esimerkiksi souteleminen peilityynellä merellä tuskin onnistuu pakkaskeleillä. Tai auringon ottaminen bikineissä marraskuisella pihalla saa aikaan vain vilustumisen.
   Oi, olen taas ihan kesähuumassa. Niin kuin joka vuosi tähän samaan aikaan. Oli vielä pakko voimistaa tätä huumaa lisäilemällä tähänkin postaukseen ekstrakesäisiä kuvia. Hih ja hauskaa viikkoa kaikille!
   

On se niin ihanaa kun kaikkialla kukkii♥



Vohvelit = NAM

Eilen tuli taas saunottua (lue: ahmittua vohveleita) isovanhempien luona. Meille on muodostunut sellainen ihana tapa, että aina saunomisen jälkeen isoäitini paistaa meille joko vohveleita tai lettuja. Viime kerrasta oli jo niin paljon aikaa, että olin suorastaan unohtanut nuo mainiot herkut. Niihin liittyy paljon muistoja kesäilloista ja lapsuudesta. Omien lukuisien vohvelikokeilujeni tuloksena suosikkiyhdistelmäkseni on muodostunut vohveli hunajalla ja hyvänä kakkosena mansikkahillolla. Lettuja ja vohveleitahan voi syödä myös suolaisilla täytteillä, mutta itse siirryn aina suoraan makeampiin vaihtoehtoihin ;)

Mitkä ovat teidän lempparitäytteenne?

Joskus kun olen itse yrittänyt esimerkiksi isänpäivän aamuna väkerrellä herkullisia aamiasvohveleita, on niistä tullut ihan löllöjä ja oudon makuisia. Voi olla kenties että ripauksesta suolaa muuttui vahingossa ruokalusikallinen ja vohvelit jäivät raaoiksi, mutta ei siitä sen enempää. En tiedä mikä niistä isoäidin tekemistä vohveleista tekee maailman parhaita. Kokemus tai ohje? Ne vaan ovat niin hyviä ja rapeita, että minun oli pakko kysyä reseptiä. Saihan hän ainakin uuden syyn opetella lisää juttuja uudesta älypuhelimestaan, muunmuassa ottamalla kuvan reseptistä ja lähettämällä sen minulle. Hyvinhän se onnistui viiden minuutin sähläämisen jälkeen.

Tässä se nyt on, päätin jakaa sen teillekin ♥ Makeaa lauantaita!

Onnea on näytösten huuma

Viime viikonloppuna ei tullut voittoa tai edes mitaleita jääkiekon mm-kisoista tai euroviisuista. Mutta Suomen häviöistäkin huolimatta nautin kiireisten parin päivän jokaisesta hetkestä, sillä Turun seudun Tanssioppilaitoksella oli jokavuotinen kevätnäytös, jossa olin mukana. Joka vuosi pidetään myös joulunäytös, mutta tämä ennen kesälomaa pidettävä show on aina hieman suurempi juttu. Keväisin tanssien ympärille kehitetään mukaansatempaava tarina, jossa erailaisilla ryhmillä, kuten jazzilla, baletilla, nykytanssilla ja breikillä on oma tärkeä osansa.

Tällä kertaa tarina kertoi perheestä, joka lähtee lomamatkalle ensin Pariisiin ja sitten Ranskan Rivieralle. Perheen mukana mentiin lentokentälle, uimakouluun, oopperaan ja lomadiskoon. Oli lähtöselvitysmiehiä, lentoemäntiä, museon patsaita ja diivoja rannalla. Useimmat balettiesitykset tapahtuivat oopperassa, jossa esitettiin kohtia rakastetuista baleteista.

Tällä kertaa todella kiireisten vaihtojen, lakan hajun ja vessajonojen lisäksi konserttitalolla oli todella kuuma. Pukuhuoneemme oli kuin lievä sauna, jossa haisi tunkkaiselle ja oli tungettu täyteen tavaraa. Se ei kuitenkaan latistanut ryhmämme hyvää mieltä ja tunnelmaa. Se tunne, kun lavalla jännitys hälvenee, musiikki alkaa soida ja se vie mukanaan, on kuin huumetta. Onneksi näytöksiä oli neljä, joten jännittämistä riitti tarpeeksi yhdelle viikonlopulle. Kuitenkin vielä tämän viikon sunnuntaina balettiryhmämme suuntaa kohti Helsingin kansallisoopperaa ja BalettiPaletti tapahtumaa, jonne meidät valittiin videon perusteella. Ihanaa olla vielä yksi kokonainen päivä mahtavien ihmisten, nutturoiden ja meikkien parissa!
   Kysyin tanssiryhmältäni, että mikä tekee näytöspäivistä elämän parhaita päiviä ja olen heidän kanssaan täysin samoilla linjoilla! Kiire, ilo, kaverit, tsemppi, tunnelma, jännitys, yhtenäisyyden tunne ja toisten auttaminen ovat näytöksien huippujuttuja.

Tämän postauksen kuvina on palasia baletistamme, jossa esitimme finaalin Sylfidistä sekä ihana, kaunis Emma, joka suostui kuvattavakseni♥

Kiireessä on se paha puoli, että se vie paljon aikaa.

Amandan kisakatsomo

Olen täysin koukussa jääkiekkoon.
Tämä mm-kisatouhu on muuttanut käsitykseni koko lajista. Jo viime vuonna seurasin vähän Leijonien pelejä, mutta nyt jokainen sekunti on katsottu nenä kiinni ruudussa ja metsästän jatkuvasti netistä uusia uutisia kisoihin liittyen. Tiedän jopa nykyään mikä on paitsio ja kuka on Kontiola tai Tami ja se jos mikä on edistystä minulle.
   Meidän perheestämme taidan olla ainoa näin innostunut, mutta kaveripiiristä kohtalotovereita löytyy senkin edestä. En tiedä mistä se johtuu, ettei edes isääni tai veljeäni kiinnosta perinteinen miesten kisakatsomosuosikki. Se hieman harmittaa, koska tuomareiden manaaminen ja maalin tuulettaminen ei ole läheskään niin hauskaa yksin. Toisaalta heiltä voisi mennä kuulo tai jotain muuta elintärkeää, jos katsoisivat minun kanssani jännittävää peliä.
  Jääkiekkohan ei ole mikään hyvä laji tsekkailla söpöjä miehiä (muuta kuin kansallislauluissa ja haastatteluissa). Se on kyllä yksi jääkiekon huonoista puolista, mutta pelin mielenkiintoisuus ja jännitys vetää enemmän puoleensa. Tykkään aina ennen otteluita arvailla mitä tuleman pitää, mutta ei ole veikkaus pitänyt vielä kertaakaan paikkaansa.
 

Tässä vielä kuvia yleisimmistä ilmeistäni pelin aikana.

Muita hurahtaneita? ;D

Onnea on hiekkarannat

   Olen tässä viime päivinä hankkinut itselleni kunnon matkakuumeen katselemalla vanhoja lomakuvia. Nyt olisi polttava tunne päästä jonnekin, missä merivesi ja ilma on tarpeeksi lämpöistä. Tietenkin parin kuukauden päästä täälläkin on ihanan lämmintä ja meressäkin tarkenee uida, mutta en millään malttaisi odottaa Suomen kesää jos se nyt edes tulee.

          

   

   Maailman ihanin tunne on ehkä se, kun odottaa jotain matkaa. Kaikki se inhottava pakkaaminen ja lentokoneessa istuminen on kaiken sen vaivan arvoista, kun pääsee koneesta ulos ja tuntee sen lämpimän, trooppisen tuulahduksen kasvoillaan. Toiseksi ihanin tunne on se, kun saa upottaa ensimmäistä kertaa paljaat varpaat hiekkaan ja haistaa aurinkorasvan tuoksun. 

   Mutta lomalta palaaminen on masentavaa. Karu totuus iskeytyy tajuntaan pari päivää ennen lähtöä takaisin kotiin, ja lomailusta syntynyt hyvä olo on tipotiessään. Yritän itse nauttia lomapäivistä viimeiseen asti, mutta ei se loppumatka ole ikinä niin rentouttava kuin ne ihanat ensimmäiset päivät. Kotiin tullessa voi sentään katsella valokuvia ja muistella onnistunutta matkaa.

Amandan top 5 lomakohdetta:

1. Australia

2. Brasilia

3. Madagaskar

4. Ghana

5. Yhdysvallat

Muuten ei voi mennä takaisin ja kokea sitä ihanaa tuulahdusta uudestaan, ellei lähde välillä kotiin. Näin minä ajattelen :)

Rakas äiti

Pikkuveljeni kanssa hemmottelimme tänään äitiämme kukilla, lahjakortilla sekä aamupalalla sänkyyn. On se kivaa nähdä toisen ihastunut ilme, kun on nähnyt paljon vaivaa kortin tekemiseen. Innostuin nimittäin eilen näpertelemään oikein olan takaa erilaisia kortteja ;) 
Myöhemmin päivällä kiersimme isoäideillä kahvilla ja pullalla. Että osaakin mansikkakakku olla hyvää.

   Muistan, kun pienenä, ehkä nelivuotiaana minullekin sanottiin hyvää äitienpäivää, sillä olin rakkaan nukkeni Auroran äiti. Kanniskelin häntä aina mukanani, syötin ja laitoin nukkumaan, kunnes vanhenin ja nukke vaihtui bratzeihin ja littlest pet shopin eläinukkeleihin. Onneksi oma äitini on aina paikalla kun tarvitsen häntä, eikä vaihda minua tai pikkuveljeäni uuteen leluun. Vaikka suhde äitiin voi olla rosoinen ja riitaisa, hän on aina olemassa.
Rakastan äitiäni paljon, mutta välillä hän ärsyttää minua niin, että voisin repiä hiukset päästä. Myös jos teen jotain typerää tai sanon pahasti, hän antaa aina anteeksi. Hän on esikuvani ♥

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille♥

Sunny day

Kristiina Wheeler - Sunny Day

Koiranpennun elämää

Koirakuumeinen täällä taas moro. 

Tällä kertaa sydämeni sulatti täysin mäyräkoiranpentu Lilian (aikaisemmin kerroin meillä hoidossa olleesta Felixistä tässä postauksessa). Olin ystäväni luona yötä muutama päivä sen jälkeen, kun Lilian-nassukka oli heille kotiutunut. Tämä kymmenen viikkoa vanha söpöliini on niin vauva, että nukahtaa jopa syliin kun väsyttää liikaa. Aluksi se myös haukkui isoja pehmoleluja ja omaa peilikuvaansa, mutta nyt ne eivät ole enää niin pelottavia.

Älyttömän söpö ja kaunis pentu, mutta liian vauhdikas kuvattavaksi. :D Kahdestasadasta kuvasta suunnilleen kaksikymmentä onnistui. Kyllä se on niin paljon kivempaa juosta, tutkia uusia paikkoja ja nakerrella keppejä kuin olla kuvattavana ;) No, pääasia että sain edes muutaman hyvän kuvan!

Hauskaa helatorstaita!