Olen täysin koukussa jääkiekkoon.
Tämä mm-kisatouhu on muuttanut käsitykseni koko lajista. Jo viime vuonna seurasin vähän Leijonien pelejä, mutta nyt jokainen sekunti on katsottu nenä kiinni ruudussa ja metsästän jatkuvasti netistä uusia uutisia kisoihin liittyen. Tiedän jopa nykyään mikä on paitsio ja kuka on Kontiola tai Tami ja se jos mikä on edistystä minulle.
Meidän perheestämme taidan olla ainoa näin innostunut, mutta kaveripiiristä kohtalotovereita löytyy senkin edestä. En tiedä mistä se johtuu, ettei edes isääni tai veljeäni kiinnosta perinteinen miesten kisakatsomosuosikki. Se hieman harmittaa, koska tuomareiden manaaminen ja maalin tuulettaminen ei ole läheskään niin hauskaa yksin. Toisaalta heiltä voisi mennä kuulo tai jotain muuta elintärkeää, jos katsoisivat minun kanssani jännittävää peliä.
Jääkiekkohan ei ole mikään hyvä laji tsekkailla söpöjä miehiä (muuta kuin kansallislauluissa ja haastatteluissa). Se on kyllä yksi jääkiekon huonoista puolista, mutta pelin mielenkiintoisuus ja jännitys vetää enemmän puoleensa. Tykkään aina ennen otteluita arvailla mitä tuleman pitää, mutta ei ole veikkaus pitänyt vielä kertaakaan paikkaansa.
Tässä vielä kuvia yleisimmistä ilmeistäni pelin aikana.
Muita hurahtaneita? ;D
Ihana! :D täällä kans yks jääkiekkoon hurahtanut!
VastaaPoistaHaha :D Hyvä etten ole ainoa! ;)
Poistavoi että kivoja kuvia !!:DD
VastaaPoistatiiahenna.blogspot.com
heh, joo :DD
Poistavoi kui söpö ilme sul on tos tokas kuvas c:
VastaaPoistahttp://yesitismyblog.blogspot.fi/
Hahah juu ilmeellä mennään ;)
PoistaHaha :D Tää postaus oli niin hauska! <3 Hymy nousi huulille! <3 Vaikutat tosi ihanalta persoonalta :)
VastaaPoista❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi
Kiva kuulla että joku muu nauroi yhtä paljon kuin mä tätä tehdessäni :D
PoistaJa voi kiitos paljon, ihanaa kun olet sitä mieltä ♥♥♥
Aivan ihana postaus! Piristi mukavasti päivää! :P
VastaaPoistahttp://itellformylife.blogspot.fi/
Kiva juttu, sen on tarkoituskin :D ♥
Poista