keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Päivän piristykset


Tiedättekö sen tunteen, kun herää väärällä jalalla tai aamulla tapahtuu jotain tyhmää? Silloin tuntuu, että koko päivä on pilalla. Minulla oli tänään sellainen tunne, joka meni onneksi ohi.
     Ei niin hyvin menneen historian kokeen jälkeen olisi liikuntatunnilla edessä kuuden kilometrin lenkki. Huoh. Tylsän kävelylenkin aikana pistimme mielikuvituksemme peliin ja päätimme vilkuttaa jokaiselle vastaan tulevalle autolle. Arvaatteko, kuinka monta autonkuljettajaa vilkutti tai tööttäsi meille takaisin kolmen kilometrin matkalla? Kokonaiset 102! Kuljettajien ilmeet vaihtelivat yllättyneestä huvittuneeseen ja kasvoista näki, että piristimme heidän päiväänsä edes vähän. Yllätyimme siitä, kuinka moni oikeasti vastasi tervehdyksiimme ja se sai ainakin minut todella iloiseksi. Kuvitelkaa seitsämän tyttöä vilkuttelemassa autoille. Jos olisin ollut yksin, olisin saanut varmasti kylähullun maineen.
    Oletteko te joskus saaneet vastaavanlaisia hauskoja päähänpistoja?


Myös ihana yllätys oli, kun huomasin lumen sulaneen talomme edustalta ja unikoiden alkaneen kasvattaa karvaisia varsiaan.
  Oletteko muuten huomanneet, kuinka aika on mennyt niin nopeasti? Ihan kuin joulu olisi ollut vasta kuukausi sitten. Kuitenkin nyt ollaan jo siinä kohtaa kevättä, että kesälomaan on vähemmän aikaa kuin joulusta on. Eli yksinkertaisemmin sanottuna joulusta on 93 päivää ja kesälomaan on 66 päivää.
 

Unikot näyttävät kesäisin tältä.

Ihanaa keskiviikkoa!

10 kommenttia :

  1. Vähän jännä, että autoilijat suhtautu noin positiivisesti. :) Ehkä Suomi ei ookkaan niin umpimielisten ihmisten maa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä minäkin ihmettelin, että eiks me suomalaiset ollakaan niin tylsiä :D :)

      Poista
  2. kiva blogi sulla! :) aloin lukijaks.
    ja joo, mä oon huomannu kans kuinka nopeesti aika kulkee :/ pelottavaa !
    olis kiva jos jaksaisit kattoa mun blogin myös:)
    http://heimoiterve.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosi pelottavaa!!
      Ja kiitos paljon! :)

      Poista
  3. Haha hauska kuvitella miltä toi on mahtanu näyttää :D Mut kiva tapa piristää ihmisten päivää :D

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi ja ihanan keväisiä kuvia! Ihania kuvia muutenkin ja kivoja tekstejä :) Liityn lukijaks!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi16.4.13

    Sulla on kyllä ihan sairaan kiva blogi! Tulee ihana mieli ku lukee sun postauksia! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥